Näin on aika kulunut ja aikani Skotlannissa lopussa. Tätä kirjoittaessani kamat on kasassa, paikat putsattu ja kaapit tyhjennetty. Olo on jotain haikean ja hilpeän väliltä. 4,5 kuukautta kului todella nopeasti ja koti-ikävää ei oikeastaan ehtinyt tullakaan. Tai ehkä vähän.... ;) Niin paljon jäi näkemättä ja kokematta, että takaisin on joskus päästävä, mielellään ilman opiskeluvelvoitteita. Mietin tässä myös itsekseni mitä jään ja mitä toisaalta en jää kaipaamaan.Vaikka ensimmäiseen on helpompaa vastata, ei täällä(kään) kaikki niin kivaa ja helppoa ole.
Eniten tulee varmaan ikävä hintatasoa. Vaikka Aberdeen on suhteellisen kallis kaupunki öljyteollisuuden ansiosta, on ulkona syöminen ja juominen reilusti Suomea halvempaa marketin hinnoista puhumattakaan. Toinen on alkoholin saatavuus sen hinnan lisäksi. Viinaa saa melkein jokaisesta kioskista järkevin hinnoin, mutta jostain syystä maa ei ole vielä suistunut anarkiaan ja kaduillakaan ei mitään juoppolaumoja näy. Baarit saavat halutessaan myydä tuotteitaan pullotettuna myös ulos, mikä on harvinaisempien ja sitäkin hintavampien juomien kohdalla paitsi lisätuloa kuppilan pitäjälle, helppoa asiakkaalle. Jostain syystä juominen ei täällä lähtenyt lapasesta, vaikka kaikki teoreettiset yllykkeet ja olosuhteet siihen olivat olemassa. Maltan tuskin odottaa pääseväni takaisin kansanterveysfasistien ja pelastakaa lapset-huutajien johtamaan lottovoitto-onnelaan....
Ikävä tullee myös yliopiston opetusmetodeja. Paksujen tenttikirjojen ulkoa pänttääminen vaihtui pienryhmäseminaareihin ja laajan lukumateriaalin jakautumiseen koko keväälle. Massaluentojenkin tukena oli pienryhmätyöskentelyä käytännön harjoittelun muodossa. Luennoitsijat ja proffat tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita opiskelijoista ja kannustivat omaan ajatteluun ja keskusteluun.
Mitäpä sitten ei tule ikävä.... Vaikka opiskelija-asuntolassa asuminen onkin avartava kokemus, niin tän kämpän ja solun taakse jättäminen ei tee tiukkaa. Kun ei ikinä voi olla varma löytyykö keittiöstä aamulla kaaos tai vessasta uusi laatoitus, alkavat ensiviehätyksen jälkeen nämä satunnaiset yllärit ns. vituttaa. Myös pyykkääminen on tavallistakin vähemmän hohdokasta, kun keskuspesulan koneiden toimintaan ei ikinä voi 100 % luottaa ja vaihtoehtoja ei juuri ole. Vesihanoista en edes aloita...
Vaikka ruoan halpuutta ehdin jo hehkuttaa ylempänä, niin laatu ei korvaa määrää. Uppopaistettu rasvamättö on tiettyyn rajaan asti hyvää, mutta yliannostuksen jälkeen tuore kala (ilman leivitystä ja ranskalaisia) salaatilla tuntuu ajatuksenakin vastustamattomalta. Myös kunnollisen leivän puute jaksaa toisinaan ärsyttää, vaikka paikallinen aamiaiskulttuuri onkin muuten sangen kadehdittava.
Koska en ole vieläkään saanut aikaiseksi ladata kaikkia ottamiani kuvia koneelle, julkaisen vielä paluuni jälkeen erillisen kuvabloggauksen touko- ja kesäkuun menoista. Stay tuned!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti